maanantai 28. joulukuuta 2009

Helmi tapaa äitinsä

Poikkesimme Helmin kasvattajan (Kennel Deepsoul) luona kylässä Siikajoella matkalla Lappiin. Helmi tapasi äitinsä Iineksen (Awa), jonka kanssa kaikki sujui hyvin. Iines äiti onnistui yllättämään Helmin, kun söi muiden huomaamatta Helmille tarkoitetun jauheliha-annoksen. :)

torstai 24. joulukuuta 2009

Ensimmäinen joulu

Joulu 2009

Tässä hieman Helmin jouluisia poseerauksia. Kuvat on kylläkin otettu jo ennen joulua. Oikeasti Helmi oli joulun ajan vielä toipilaana silmäleikkauksesta. Päässä Helmillä oli leikkauksen myötä omanlaisensa tonttulakki - "tötterölakki" kaulan ympärillä.


tiistai 22. joulukuuta 2009

Kirsikkasilmän leikkaus

Helmin kirsikkasilmä leikattiin eläinlääkärissä. Kuvissa Helmi on unten mailla leikkauksen jälkeen. Unta riitti iltaan asti. Sen jälkeen piti mennä hoiperrellen iltapissalle ja sitten takaisin nukkumaan. Jatkohoitona Helmi sai antibioottisilmätippoja seuraavan viikon ajaksi sekä kipulääkettä viideksi päiväksi. Kirsikkasilmän leikkauksen hinnaksi poliklinikka-, toimenpide- ja valmistemaksuineen tuli 181,50€, jonka Helmin koiravakuutus korvasi.

Eläinlääkärissä leikkauksen jälkeen odottamassa kotiin lähtöä.

Kotona unten mailla pissa-alustan päällä.

Lue lisää kirsikkasilmästä:

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kirsikkasilmä vaivaa

Helmille on ilmestynyt kirsikkasilmä vasemman puolen silmään. Helmin isälläkin oli kirsikkasilmä. Ehkä se on periytynyt sieltä. Kirsikkasilmä (cherry eye) on englanninbulldoggien yleisin silmäsairaus. Kirsikkasilmä tarkoittaa vilkkuluomen sisäpuolen kyynelrauhasen esiinpullistumaa. Tällöin silmän sisäkulmassa näkyy lihanvärinen alue.

Kävimme Helmin kanssa eläinlääkärissä näyttämässä silmää ja Helmille määrättiin kokeiltavaksi rauhoittavia silmätippoja kolmen viikon ajaksi. Kuuri ei kuitenkaan parantanut vaivaa, jonka vuoksi Helmin kirsikkasilmä vaatii leikkaushoitoa eläinlääkärillä.




Lue lisää kirsikkasilmästä:

keskiviikko 26. elokuuta 2009

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Uinnin jälkeen

Helmi tykkää pulikoida rantavedessä mökillä. Uinnin jälkeen pitää vähän kuivatella pyyhkeen sisässä kalliolla.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Kesäpäivää vietellessä

Helmi nauttii kesäpäivästä takapihalla. Putoavia pisaroita on kiva yrittää ottaa kiinni. Pihan ympärille on laitettu aita rajaamaan alue, jossa Helmi saa vapaana kulkea.
 


sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Virtsatietulehdus koiralla

Helmi tuli kipeäksi, koska oli palelluttanut itsensä kahlaamalla purossa lenkkipolulla. Oireena oli jatkuva tarve yrittää pissata. Eläinlääkärille piti toimittaa virtsanäyte, jonka tuloksena eläinlääkäri antoi antibioottilääkityksen virtsatietulehdukseen. Synulox antibioottia annettiin kaksi kertaa päivässä 3/4 tablettia 10 vuorokauden ajan. Olo helpotti muutaman päivän kuluessa ja enää ei tarvinnut kokoajan yrittää pissata.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Helmi tapaa Reinon

Helmi tapaa Reino bulldoggiuroksen ensimmäistä kertaa hiekkakentällä. Kokoero ei menoa haitannut. Helmi ei pelännyt Reinoa yhtään. Reino viihtyi paljon selällään ja mahallaan. Tässä vauhdin hurmaa.






perjantai 26. kesäkuuta 2009

Vilvoittelua

Mitä siinä naurat? Täytyyhän kuumalla säällä vähän vilvoitella kylpyammeessa.

No ehkä tämä jo riittää.

Känkkyräoksa

Katsos, mikä minulla on! Tämä känkkyräoksa on hyvä puruluu.

Sylissä

Sylissä on turvaisaa olla. Tässä kuvia kesäpäivästä mökillä.


 

torstai 25. kesäkuuta 2009

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Rento kesäpäivä

Voi tätä ihanaa kesäpäivän viettoa mökillä. On se mukavaa köllötellä ja olla rapsuteltavana.


Mahan päällä istuskelen

Mahan päällä on ihan mukava istua, vaikka välillä kuuluu tuskaisia parahduksia, jos astun tassulla koko painolla mahan päälle. Harjalla harjaamisesta en tykkää, mutta harjaa on kyllä mukava järsiä.

Tassun antamisen harjoittelua

Helmi opettelee antamaan tassua mökillä Virroilla. Nyt harjoittelussa palkkiona toimii koripallo, jonka kanssa on kiva leikkiä.



"Sainpahan pallon!"

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Laulaen ja tanssien

Helmi esittää omat laulu- ja tanssikuviot. Puruluu toimii mikrofonin korvikkeena.

"Lallallaaa..."

"Jou jou! Olisko mulle olemassa oma LuuTube?"

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Röyh!

"Tulipa syötyä maha täyteen. Kyllä nyt täytyy ottaa nokoset sen päälle. Onneksi saan ilmaisen kyydin päiväunille."

torstai 11. kesäkuuta 2009

Rappusissa harjoittelua

Yläkertaan pääsy on estetty turvaportilla, joka on kiinnitetty toisen rappusen kohdalta seinään ja kaiteeseen. Portti on muovimaista kangasta, joka menee rullalle, kun portti avataan. Nyt portti avattiin, jotta Helmi pentu pääsi harjoittelemaan rappusissa liikkumista.

"Portti on auki. Mitäs täällä on?"
"Hui, olempa korkealla. Nyt menen alas ja haen possun korvan."
"Nyt ei pelota enää yhtään. Täällä voi syödä vaikka possun korvaa,
joka on suurta herkkuani."

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kurottelua

Helmi kurottelee ruokakippoa jakkaran päältä, mutta ei ylety. Seuraavaksi Helmi kokeilee toista taktiikka, jos jakkara antaisi ruokakipon, kun sitä vähän nuolaisee. Slurp.

Helmille on hankittu metallinen ruokakuppi, jossa on kuminen liukueste pohjassa, jotta kuppi ei liukuisi karkuun syödessä. Ruokakuppi on vielä pentuaikana aika iso Helmin kokoon nähden, mutta ehkä kuppi alkaa näyttämään sopivamman kokoiselta, kun Helmistä kasvaa täysikokoinen bulldoggi.

 

Seuraavaksi Helmi yrittää kurotella sohvalle. Kyllä sinä Helmi sinne pääset, kunhan maltat ensin kasvaa.

"Kaikki on liian korkealla.
Nostakaa joku mua takapuolesta!"

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Löhöilyä

Tässä tyylinäytteitä, miten voi ottaa rennosti. Voi mikä ruttukasa oletkaan. ♥



Näin ruttuinen olen


Tässä sitä on ruttuja kerrakseen, niin nenän päällä, leuan alla, mahassa kuin kyljissäkin. Eipähän sitten näy vanhuuden kurtut.
:)
 
 

Sohvan alla


Helmi on keksinyt itselleen hyvän suojaisan viilentymispaikan kesän kuumuudelta. Sisälle tultua Helmi möngertää äkkiä sohvan alle varjoon viilentymään. Siellä on välillä tullut nukuttua pitkiäkin päiväunia. Ongelmana onkin välillä se, kuinka Helmin saa houkuteltua pois sohvan alta.
 
Voi sitä päivää, kun Helmin takapuoli on kasvanut niin isoksi, ettei enään mahdu sohvan alle. Kyllä sitten harmittaa, kun ei ole enää sellaista koloa, mihin muut ei mahtuisi.

Kuka siellä?

Helmi katsoo, että sinäkö olet mun omistaja. Pidäthän minusta hyvää huolta..? Nämä ihanat katseet kyllä sulattavat sydämen. Olet niin viaton ja suloinen. Älä huoli, kyllä sinusta pidetään hyvää huolta. ♥