torstai 31. tammikuuta 2013

Maatalon emäntä

Helmi oli mukana katsastamassa tiluksia maaseudulla. Helmi elehti talon ovella kuin maatalon emäntä. Paitsi ettei hän mitään kotitöitä ala tekemään. ♥

Helmi: "Minä olen tämän talon emäntä ja määrään täällä.
Ai mitä teenkö kotitöitä...?"

Helmi: "Mitä nuo oikein on? Enhän mää edes tiedä, mitä noilla pitäisi tehdä."

Helmi: "Ehkä on parempi, että minä vain katselen, kun muut tekee.
Ei sillä, ettenkö olisi tosi reipas."

torstai 24. tammikuuta 2013

Bulldogit istuvat tuoleilla

Helmi ja Paavo bulldogit näyttävät, että kyllä koiratkin voivat istua tuolilla, vaikkakin tyyli voi olla hieman erilainen kuin ihmisillä. Usein ihmisten istuessa tuoleillaan Helmi saattaa tulla rapsuttamaan tuolilla istuvan ihmisen jalkaa kertoakseen, että hän haluaa myös tuolille. Eihän siellä lattian rajassa ole yhteen kiva yksin makoilla, vaan pitää päästä samalle tasolle kuin muutkin, jotta saisi enemmän huomiota. Toisinaan Helmi nostaa etutassunsa tuolille ja odottaa, että joku nostaisi takapuolesta hänet tuolille istumaan. Helmi myös odottaa, että joku nostaa hänet lopulta pois tuolilta takaisin lattialle. ♥

Tässä koirien tyylinäytteitä siitä, miten tuolilla voi istua ja miten lepäillä.




Paavo: "Öö... Mikä painava mun selän päällä on?" Helmi: "Mun pää.
Se on painava, koska siellä on niin paljon tietoa ja viisautta."

Paavo: "Tiesitkö Helmi, että poikabulldogeilla on isompi pää
kuin tyttöbulldogeilla eli ne on vielä viisaampia. Eikö?"
Helmi: "No sun tapauksessa se ei pidä paikkaansa."


Helmi: "Alkaa ihan nukuttaa, kun on niin mukavan lämmin ja pehmeä päänoja..."

Helmi: "...paitsi hivenen aromikas."

perjantai 18. tammikuuta 2013

Pitkä matka kotiin

Paluumatka kotiin Vuokatista Tampereelle oli pitkä. Autossa oli 4 ihmistä, 2 koiraa ja kaikkien matkatavarat. Osa tavaroista oli sentään katolla suksiboksissa. Paavo bulldoggi istui auton takapenkillä keskimmäisellä paikalla käyttäen koirille tarkoitettuja turvavyövaljaita. Helmi vietti matkansa etupenkillä matkustajan jalkatilassa ja osan matkaa matkustajan sylissä. Helmiä ei pitkä matka tuskastuttanut, vaan hän otti rennosti ja nukkui lähes koko matkan. Paavolla oli enemmän vaikeuksia takapenkillä, kun ei meinannut hyvää lepäilyasentoa oikein löytyä. Sen sijaan takapenkin keskimmäiseltä paikalta oli hyvät katseluasemat eteenpäin ja Paavo tykkäsikin välillä katsella matkan kulkua istuvalteen.

Helmi: "Paavolla on paremmat tarkkailuasemat kuin mulla, mutta mulla onkin
paremmat lepäilyasemat kuin Paavolla. Ja se sopii mulle hyvin."

Paavo: "Mää täällä tarkkailen ja
pidän huolen, että..."
"... sulla on Helmi siellä
turvallinen nukkua. ♥ "

Helmi: "Krooh..."

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tuunatut takit bulldogeilla


Helmi ja Paavo bulldogit viihtyivät talvisissa maisemissa Vuokatissa. Molemmilla oli mukana myös uudet lämpötakit. Helmin takissa lukee "Princess" ja Paavon takissa "Killer". Vaikka takit oli isointa mahdollista kokoa, piti molempien takkeihin tehdä pari bulldoggimaista korjausta. Helmin takkiin lisättiin mahan alle napit lenkkeineen, jotta takki sopii myös hieman leveämmällekin tytölle. Paavon takkiin tehtiin samaisen operaation lisäksi myös lisähalkiot hartioiden kohdille, jotta takki sopii myös hieman harteikkaammallekin pojalle. Tässä hauskaa touhua tuunatut takit päällä.

Helmi: "Mulla on niiiiin hieno takki.
Tämä tuo tosi prinsessamaisen olon."

Paavo (edessä): "Helmi, nyt otetaan matsi,
kumpi on nopeempi juoksemaan."

Helmi (vas.): "No tämä prinsessa voittaa kenet vaan."


Helmi (takana): "Paavoooo, tätä ei lasketa!
Sää otit varaslähdön!"

Helmi: "Lääh. Tulipas juostua. Häviötä en myönnä,
koska Paavo otti varaslähdön."

Paavo: "Sulla on Helmi niin prinsessamaiset askeleet,
että et sää vain pysty juoksemaan lujaa.."
Helmi: "Mulla on prinsessatassut ja jalat.
Nyt mun täytyy venyttää niitä."

Helmi: "Katso Paavo, melkein sain tehtyä spagaatin."
Paavo: "Sulla ei ole toivoakaan saada spagaatia noilla jaloilla."

Helmi: "Älä hauku mun jalkoja. Ne on niin ketterät,
että rämmin vaikka takasin mökille tuon metsän läpi."
Paavo: "Älä huuda mun korvaan."

Helmi: "Äh.. öh.. No okei mennään sitten tietä pitkin."

Paavo (vas.): "Anteeksi Helmi.  Ei mun jalat ole yhtään
sen ketterämmät kuin sullakaan." Helmi: "Ei se mitään.
Anteeksi, kun karjuin sun korvaan."

Paavo: "Ei se mitään. Kyllä mulla alkaa jo kuulo pikku
hiljaa palaamaan." Helmi: "No hyvä. Nyt kyllä mennään
ottamaan sovinnon kunniaksi välipalaa. Slurp."



lauantai 12. tammikuuta 2013

Uudenvuoden raketteja

Helmi ja Paavo bulldogit olivat mukana mökkeilemässä ja nauttimassa talvesta Vuokatissa. Vietimme Vuokatissa myös uutta vuotta. Uudenvuoden raketit ihmetyttivät kovasti koiria ja välillä ihmettely yltyikin haukkumiseksi asti. Mitään pahempia pelkoja tai ahdistusta raketit eivät koirille aiheuttaneet. Sängyn alle ei kumpikaan juossut piiloon, vaan sen sijaan raketteja piti oikein katsella ja seurailla ikkunan takaa. Paavolle tämä oli elämän ensimmäinen vuodenvaihde ja kokemus rakettien paukkeesta ja välkkeestä. Tässä valppaat hurtat rakentteja katselemassa.

Paavo: "Herranjestas sentään. Onko
nää niitä ufoja, joille pitää haukkua?"
Helmi: "Ooh. Katso Paavo,
ufojen alukset räjähtelee taivaalla."




Helmi (vas.): "Taivas varjele mitä sieltä tulee?" Paavo (oik): "Onneksi ne räjähtää ilmassa
säpäleiksi, niin ei sunkaan tarvitse sitten pelätä mitään laskeutuvia ufoja ja menettää
sen vuoksi yöuniasi." Helmi (vas.): "Ai mitä? Mä en kuule hevillä yöuniani menetä."

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Helmi tapaa veljensä Puken

Poikkesimme matkalla Vuokattiin Jyväskylässä tapaamassa Helmin veljeä Pukea. Puke on samasta 24.3.2009 syntyneestä pentueesta Kennel Deepsoulista. Helmi ja Puke olivat viimeksi tavanneet yli 3,5 vuotta sitten pieninä pentuina kennelissä. Tapaamisessa olikin mielenkiintoista nähdä mahtavatko koirat muistaa toisiaan.

Tapasimme ensin pihalla, jossa haistelu olikin innokasta ja kaikki sujui ihan mukavasti. Paavo-bulldoggi oli mukana matkassa ja tuli myös tutustumaan Pukeen. Kyllä taisi olla Paavolla ihmettelemistä, kun yhtäkkiä olikin kaksi Helmin näköistä kaveria nuuhkimassa.

Paavo (kesk.): "Olenko mää ihan seonnut, kun olen näkevinäni kaksi Helmiä?"

Puke (vas.): "Paavo, kyllä sinä taidat vähän olla sekasin tai näössäsi on
jotain vikaa. En minä ole Helmi, vaan Helmin veli Puke." 

Paavo (kesk.): "No kappas vain. Kyllä sää ehkä vähän erinäköinen oletkin.
Mukava tavata Puke." 

Pihalla oli kuitenkin aika kylmä niin siirryimme koirien kanssa sisälle. Sisällä Helmi ja Puke sisarukset jatkoivat haistelua ja ehkäpä hajuissa oli jotain tuttua, kun niin kovasti piti haistella.

Puke (oik.): "Nuuh nuuh. Tässä on jotain tuttua."

Puke (oik.): "Päästäkää mut lähemmäs. Tämä täytyy analysoida kunnolla."
Helmi (vas.): "Heh heh... Puke, pidä nyt edes pieni hajurako."

Helmi (vas.): "No okei, haista nyt sitten."

Puke (oik.): "Nuuh nuuh... Oletko sinä tosiaan mun sisko?"

Helmi (edessä): "Annas, kun määkin vuorostani haistan.
Kyllä sääkin tutulle haiset."

Sisaruksilla oli paljon samaa näköä ja eleissäkin oli samoja piirteitä. Puke muistutti Helmiä muun muassa tavassaan tulla kohden peppu heiluen rapsuteltavaksi. Röhinä ja läähätys myös kuulostivat aivan samalta. Lisäksi maassa makoilu tapahtui samaan tapaan kuin Helmillä (sammakkoasennossa takajalat taaksepäin ojennettuna). Puke oli Helmiä noin 10 kiloa isompi, mutta muuten rakenne oli hyvin samanlainen. Puke oli aivan ihastuttava nallemainen ja erittäin hyväluonteinen bulldoggi.

Puke (vas.): "Muistatko Helmi kuinka leikittiin pienenä?"
Helmi (oik.): "Joo, sinä olit porukan isoin pentu ja minä olin porukan pienin."

Helmi (vas.): "...mutta nyt olen jo näin iso. Ai niin, sääkin
olet kasvanut niistä ajoista. Kai se on vain tyydyttävä
pienemmän rooliin." Puke (oik.): "En mää sua jyrää,
vaikka oletkin pienempi."

Helmi (oik.): "Täytyy poseerata kuvissa niin, että minä olen
lähempänä kameraa niin en näytä pienemmältä."

Helmi (oik.): "Puke, tuliko
sullekin vähän uupumus...
Mennäänkö juomaan?" 
Puke (vas.): "Hyvä idea.
Slurp slurp. Mää
jätän sullekin vähän.
















Sitten tuli lähdön aika. Piti jatkaa matkaa Vuokattiin. Vielä oli monta tuntia matkan tekoa tiedossa. Ehkäpä nähdään vielä toistekin.

Puke (takana): "Heippa Helmi. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa."

Helmi (edessä): "Mulla oli tosi kivaa.
Heippa Puke."

Puke: "Voi veljet, millainen sisko mulla on. Mahdetaankohan me vielä nähdä joskus..."

Tässä vielä arkistoista löytyneet kuvat pentuajalta.

Puke pentuna kennelissä Siikajoella.

Helmi katselee Puke-veljeä kasvattajansa sylistä.
Mikäli sinulla on bulldoggi samasta pentueesta, ota yhteyttä. Olisi mukava tavata muitakin Helmin sisaruksia. Voisi olla myös hauskaa järjestää pentueen tapaaminen porukalla ja jakaa kokemuksia. Myös pentueen vanhemmat Pepe ja Iines olisi kiva nähdä.  ♥