perjantai 27. joulukuuta 2013

Sydänystävälle

En olisi uskonut, että se oli viimeinen ilta, kun leikimme yhdessä namujen piilotusleikkiä ja pallon kiinniottoleikkiä. Sait illalla normaalista poiketen syödä normaalin iltapalan ohessa pari nakkia, juustoa ja vähän leikkelettä. Hemmottelimme sinua, kun tiesimme, että aamulla et voi syödä aamupalaa eläinlääkärikäynnin vuoksi. Sitten tuli viimeinen aamu, kun sain rapsuttaa pehmeätä turkkiasi ja heipatella ennen töihin lähtöä. Keskiviikko 18.12.2013 oli kaunis aurinkoinen päivä. Timo jäi kotiin kanssasi, kun minä lähdin töihin. Sait nukkua sängyssämme vielä reilun tunnin ennen kuin lähditte viimeiselle kävelylle ennen eläinlääkäriin lähtöä. Eläinlääkäriaika oli sovittu klo 11:15 Tampereen Animagiin. Tarkoituksena oli suorittaa hammaskiven poisto ja samalla poistaa pari näppyä poskesta ja huulestasi. Tämän piti olla ihan perustoimenpide. Hammaskiven poisto kuitenkin vaati nukutusta.

Lyhyen kuonon vuoksi englanninbulldogit laitetaan hengityskoneeseen nukutuksen ajaksi. Todennäköisesti limasta johtuen Helmin hengitysputki meni tukkoon parin hengen vetäisyn jälkeen. Eläinlääkäri joutui vaihtamaan putken toiseen. Tällä aikaa sydämesi jostain syystä pysähtyi, eikä sitä saatu enää käyntiin elvytyksellä. Kuolinsyyksi kirjattiin anestesiakomplikaatio. Timo sai suruviestipuhelun eläinlääkäriltä klo 13. Tämän jälkeen Timo haki minut töistä ja lähdimme eläinlääkäriin kuulemaan, mitä oli tapahtunut.

Pääsimme katsomaan sinua, kun nukuit viimeistä untasi tutkimuspöydällä pehmeän viltin alla. Murruin ihan täysin nähdessäsi sinut. Itkimme ja halailimme sinua Timon kanssa pitkään ja hartaasti. Olit vielä lämmin ja turkkisi yhtä pehmeä kuin aamullakin. Silmissäsi ei enää ollut eloa ja ymmärsin, mitä todella oli tapahtunut. Myös siskoni Satu tuli hyvästelemään sinua. Kerroimme, kuinka rakas olet ja että emme koskaan unohda sinua.

Olit kaikkea, mitä koiralta voi toivoa. Annoit ehdotonta rakkautta aina. Tulit innoissasi vastaan, kun tulin kotiin. Halusit syliini lepäämään ja rapsuteltavaksi. Et koskaan tehnyt mitään pelottavaa tai uhkaavaa. Olit tottunut kaikkeen käsittelyyn. Annoit minun leikata kyntesi, pestä nenävälisi, kuivata tassusi ja laittaa silmätipat aina kiltisti. Osasit paljon temppuja, joita sain ylpeänä kanssasi esittää tutuille ja sukulaisille. Tykkäsit eläinlääkärikäynneistä. Olit sosiaalinen ja rakastit ihmisiä. Halusit olla mahdollisimman paljon ihmisten lähellä. Tulit sänkyymme illalla vaikka vain kymmenen minuutin vuoksi, vaikka tiesit, että sitten joudut menemään alakertaan omaan sänkyyn nukkumaan. Ihailin söpöyttäsi toistamiseen, vielä viimeisenä aamunakin. Nautit huomiosta ja jatkuvasta lässytyksestäni, jota toistelin sinulle ihanuudestasi.

Yllätit meidät moneen kertaan tempauksillasi. Kerran astelit yksissä tuumin kanootin kyytiin, kun olimme lähdössä melomaan. Siitä lähtien tulit usein mukaan kanoottiretkille. Halusit myös aina mukaan veneilemään. Moottoriveneen ääni ei sinua pelottanut, vaan nautit vauhdin hurmasta ja järvimaisemien katselusta. Tykkäsit olla mukana sieniretkillä ja yllätit, kuinka ketterästi hypit kaatuneiden puun runkojen yli. Rakastit pahvilaatikoiden tuhoamista ja sait tilaa vievät pahvilaatikot muuttumaan pieneksi pahvisilpuksi. Kyllä tempauksillesi sai usein nauraa. Toit niin paljon iloa ja sisältöä elämäämme ihanalla luonteellasi. Mikään ei voi korvata sinua, Helmi.

Vaikka lähtösi tuli niin yllättäen ja olen itkenyt ikävästä varmaan saavillisen kyyneliä, minua kuitenkin helpottaa tieto, että et kärsinyt mistään kivusta kuollessasi, koska olit nukutettuna. Et myöskään joutunut kärsimään mistään kivuliaasta sairaudesta ennen kuolemaasi, koska olit ihan terve, kun lähdit reippaana hammaskiven poistoon. Nyt olet koirien taivaassa ja toivon, että vielä joskus näemme toisemme ja saamme taas viettää aikaa yhdessä taivaassa.

"Mammi rauhassa, Helmi-kulta..." 

8 kommenttia:

  1. eiii :( on ollu mukava lueskella helmen kommelluksia! kiitoksia tämän blogin pitämisestä. ja jaksamisia sinne päin!

    VastaaPoista
  2. Osanottoni. Kyyneleet valuvat täällä työpöydän ääressä... Ja kiitos tästä blogista.

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanotto suruunne ja Helmille hyvää taivasmatkaa <3 niin surullista... :'(

    VastaaPoista
  4. Kiitos osanotoista. Ihanaa kuulla, että Helmin elämä on ilahduttanut myös teitä.

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanotto koko perhestämme! Kiiressä vähän aika en ole nähnyt teitä eikä käynyt tällä sivulla. Näimme Timo tänään ja hän kertoi tapahtuneistä! Todella ikävä ja tuska kun paras kaveri ja perhejäsen lähtee. :(((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osanotoista. Helmi on päivittäin mielessä ja sydämessä.
      Iloa tuo nyt onneksi elämään pieni Hilma-bulldogin pentu.

      Poista
  6. Voi kuinka minua itketti tuo Helmin kuolema...vaikutti aivan ihastuttavalta koiralta!! Meillä on itsellä kohta 6-vuotias Winston-bulldoggi joka on meille ollut se ihana ihana perheenjåsen päivästä yksi. Persoonallinen, itsepäinen mutta niin lempeä. Se on kuin panssarivaunu kun se tukkii itsensä meidän väliin nukkumaan...ollaan nukuttu koko perhe parvekkeella kesä niin Wimpunkin on ollut helppo nukkua. Sisällä on ollut liian kuuma. Monenlaiset vaivat ovat alkaneet vaikeuttamaan Winstonin elämää ja mieleen on tullut että milloin on annettava periksi. Yritämme tarkkailla rakkaintamme ja sitä onko se onnellinen, ei kipeä jne. Winstonille on tehty kaikki allergiatestit, käytettiin sitä ihospesialisti dr. Baddakyllä, silmäspesialistilla, sekä lukemattomat lääkekuurit on syötetty. Nyt on enää tuo Optimmune silmäsalva mikä Helmilläkin on ja luonnollisesti päivittäiset pesut, rasvaukset jne. Halauksin, Milli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sympatioista.
      Helmi oli aivan täydellinen luonteeltaan. Se on niin ikävää, että näin ihanalla rodulla on usein paljon terveysvaivoja. Jos jotain hyvää Helmin kuolemasta niin se, että onneksi meidän ei tarvinnut tehdä lopettamispäätöstä itse, kun se tapahtui noin yllättäen. Sen päätöksen tekeminen on varmasti todella vaikeata. Toivottavasti tämä meidän Hilma-bulldoggi olisi terveempi, kuin mitä Helmi oli.

      Paljon rapsutuksia ja halauksia teidän ihanalle Winstonille. Toivottavasti Winstonilla on edessä vielä paljon onnellisia päiviä, kuukausia ja vuosia. Terveiset Winstonille myös Hilmalta!

      Poista