sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joululahjoja hurtille

Helmille joulun yksi paras osuus on lahjojen repiminen auki. Lahjojen sisällöstä riippuen voi lahja olla muiltakin osiltaan mieluisa. Tänä jouluna ei Helmille herkkuja tullut lahjaksi meneillään olevan eliminaatiodieetin vuoksi. Leluja ja vaatetusta sen sijaan tuli riittämiin. Paavo sai myös leluja, vaatetusta ja vähän herkkuja.

Helmi: "Oooh.. Onpa iso paketti."

"Mitä siellä onkaan?"

"Jotain pinkkiä ja pehmeätä..."

"Ihana köysilelu ja ihan Paavon näköinen possu..."

"...ja pinkki Prinsessa-takki."

Paavo: "Nytkö mää voin avata lahjan?"

"Ei kai mitään pinkkiä niin kuin Helmillä..."

"Aukea nyt jo."

"Tadaa. Huippuhieno nahkapanta ja talutushihna. Enää ei tarvitse
hävetä sitä pentupantaa, kun olen jo iso poika."

"Lisäksi sain punaisen tonttuasun. Tää on niiiiin hieno. Helmikin sai
tällaisen. Me ollaan Helmin kanssa joulupukin parhaat tonttukoirat!"

lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!

Helmi toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013 kaikille blogin lukijoille! Helmi viettää joulunaikaa Parkanossa. Myös Paavo bulldogin kanssa on tiedossa koiramaisia touhuja ja ehkä muutama lahjakin saattaa koirille olla tiedossa. Onhan ne ollut niin kiltteinä, että vähän lahjoja ansaitsevat. Joulun jälkeen Helmi ja Paavo bulldogit lähtevät mukaan Vuokattiin viikoksi nauttimaan talvesta ja juhlistamaan vuoden vaihtumista.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Itsepäiset bulldogit kilpailevat lelusta

Helmi ja Paavo bulldogit rakastavat vetoleikkejä. Parhaat vetoleikit syntyy, kun bulldogit vetävät samaa lelua eri päistä. Silloin vastus on sopiva eikä voittajasta ole varmuutta. Jos ihminen on lelun toisessa päässä, on tärkeätä, että ei anna koiran voittaa ainakaan kovin usein. Bulldogin on tiedettävä, että ihminen on sitä vahvempi ja määrää rajat leikeille. Vaikka bulldoggi on hyvin itsepäinen ja päättäväinen luonteeltaan, se luovuttaa vetoleikin käskystä, kun se on sille opetettu. Helmi jo osaa tämän taidon "Irti" ja "Jätä"-käskyillä. Paavolla se on vielä harjoittelun alla.

Tässä tyylinäytteitä murinan täyteisestä vetoleikistä.


Paavo (vas.): "Yllättävän hyvät leukalihakset sulla.
Kyllä mää tän sulta silti saan. Katsos näin..."

Paavo: "...ensin veto tänne."

Paavo: "Sitten taktinen veto tänne ja pyllyn haistatus."

Helmi (oik.): "Hyi, kun haisi, mutta en mää silti noin helpolla irti päästä."

Paavo (vas.): "No sitten kokeilen vain raakaa voimaa,
jos nuo suunnan vaihdot ja pyllyhajut ei tehoa."

Helmi (oik.): "Eihän susta Paavo ole mihinkään.
Annas, kun mää näytän mun taktiikan, joka menee näin..."

Helmi (vas.): "...tiukka kääntö, hurja veto ja julma katse."
Paavo (oik): "No on kyllä pelottava ilme, mutta irti en päästä, koska
tiedän, että olet oikeasti ihan nössö, vaikka yritätkin näyttää pelottavalta."

maanantai 3. joulukuuta 2012

Remonttiapulainen

Helmi oli mukana lattian remonttihommissa. Tässä reippaan remonttiapulaisen tyylinäytteitä. Oikeastaan Helmi taisikin toimia työnjohtajana, johon hänen luonteensa selvästi parhaiten sopii. ♥

"Tällainen tarkka homma ei todellakaan
sovi mun luonteelle! Toinen työkalu kiitos!"
"Hei mitä te oikein luulette? Pitäiskö mun
mukamas mitata jotain?"


"No nyt päästiin asiaan.
Nuija on jo enemmän mun tyylinen."
"Ja siihen voi vaikka nojata, jos ei
jaksakaan nuijia."










"No tääpäs vasta onkin raju vehje. Justiinsa mun mittoihin tehty."


"Minäpäs otan työnjohtajan elkeet ja vähän komennan: HOP HOP, tästä seuraava lauta..."

"Hohhoijaa, aika rankkaa tämä remontointi. Jos sopii,
niin mää voin tässä tarkkailla ja huomauttaa, jos teette virheitä.."

"Ei kukaan varmaan huomaa, jos vähän torkahdan.. ...KROOH..."