perjantai 21. syyskuuta 2012

Korvatulehdus ja tassutulehdus

Kävimme Helmi bulldogin kanssa eläinlääkärissä useiden vaivojen vuoksi. Varsinaisina näkyvinä vaivoina Helmillä oli furunkuloosi eli tassutulehdus sekä patti kuonossa. Eläinlääkärikäynnin aikana selvisi myös, että Helmillä on korvatulehdus. Lisäksi käytiin läpi muita Helmin terveyden tilaan liittyviä kysymyksiä.

Furunkuloosi eli tassutulehdus

Pahimpana vaivana Helmillä oli furunkuloosi, joka oli taas uusiutunut. Molemmissa takatassuissa ja toisessa etutassussa oli useita furunkuloosipatteja varvasväleissä. Aikaisemmin furunkuloosia on ollut Helmillä jo kaksi kertaa, viimeksi noin 5 kuukautta sitten ja ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Tässä linkit aikaisempiin furunkuloosi blogiteksteihin: Furunkuloosi vaivaa, Furunkuloosin vuoksi eläinlääkärissä, Furunkuloosin hoitoa Malaseb-shampoolla ja Furunkuloosin kontrollikäynti.

Helmi: "Mitähän seuraavaksi tapahtuu? Näyttää siltä, että kohta saan
varvasvälimanikyyrin. Mä en kyllä niin välitä näistä manikyyreistä."

Tällä kertaa furunkuloosipatista otettiin näyte bakteeriviljelyyn, josta tehdään resistenssimääritys. Sen avulla saadaan selville mikä antibiootti siihen auttaisi parhaiten. Ennen resistenssimäärityksen tuloksia aloitettiin hoitona Therios antibiootti, joka tarvittaessa vaihdetaan sopivampaan resistenssimäärityksen tuloksista riippuen. Lisäksi hoitona on Malaseb-shampoo pesut kaksi kertaa viikossa sekä Canofite-tipat tassunpohjiin 2 kertaa päivässä 10-14 päivän ajan.


Furunkuloosin aiheuttajana on usein allergia. Helmi saikin myös lähetteen verikokeeseen, jonka avulla selvitetään erilaisten allergioiden mahdollisuus. Verikokeella tehtävässä allergiatestissä testataan, onko Helmi allerginen puille, sisätila-allergeeneille (varastopunkit yms.), heinille tai rikkaruohoille. Mikäli Helmi ei ole allerginen näille aineille, selvitetään seuraavaksi mahdolliset ruoka-aineallergiat eliminaatiodieetin avulla. Tässä linkki allergiatestin blogitekstiin: Allergiatesti koiralle.

Korvatulehdus

Mainitsin eläinlääkärille, että Helmillä tulee vaikkua toisesta korvasta normaalia enemmän. Lisäksi Helmi ravistelee usein päätään. Eläinlääkäri päätti ottaa molemmista korvista näytteet. Tuloksena oli, että molemmissa korvissa on hiivainen tulehdus. Lääkkeenä käytetään Canofite-tippoja molempiin korviin noin 10 tippaa tai kunnon loraus 2 kertaa päivässä 3 viikon ajan. Lääkekuurin jälkeen on hyvä mennä kontrollitarkastukseen.


Muita vaivoja

Furunkuloosipattien lisäksi naamassa oli yksi patti, josta mainitsinkin jo aikaisemmassa blogitekstissä: Outo patti kuonossa. Eläinlääkärin mukaan furunkuloosia voi olla myös naamassa, mutta tämä patti oli todennäköisesti ihan hyvänlaatuinen ja sen pitäisi lähteä pois itsestään parin kuukauden sisällä. Canofite-tippoja voi sivellä myös kuonon pattiin ohuelti 2 kertaa päivässä, paitsi ei siinä tapauksessa, jos patti on rikki tai vuotaa verta. Jos patti ei lähde parin kuukauden aikana, on patti hyvä poistaa ja lähettää patologin tutkittavaksi.

Keskustelimme myös siitä, että Helmi ei toisinaan ole kiinnostunut lenkkeilemään. Tarpeidensa tekemisen jälkeen Helmi ei halua liikkua enää kauemmas kotoa, vaan palata heti takasin kotiin. Syynä tähän voi olla mm. nivelvaivat, kipu tai ahtaat hengitystiet. Kipua voi aiheuttaa myös furunkuloosipatit tassuissa. Syyn selvittämiseksi on mahdollista ottaa parin viikon ajan kipulääkettä ja katsoa vaikuttaako se lenkkeilyhalukkuuteen, jolloin tiedettäisiin, onko syynä kipu. Eläinlääkäri tutki Helmin nivelet ja kuunteli sydäntä. Itse veikkaan, että syynä poikkeukselliseen laiskuuteen on nämä nyt todetut tulehdukset. Sillä edellisen antibioottikuurin jälkeen Helmi oli tosi reipas, kun ei ollut mitään tulehduksia ja kipuja missään.

Helmi: "Joko tämä urheiluhieroja pian lopettaa tämän
venytysosion? Voisin jo mennä lepäämään välillä."
Kysyin vielä eläinlääkäriltä, että mikä voi aiheuttaa sen, että Helmi laahaa toisinaan takapuoltaan pitkin lattioita ja mattoja. Eläinlääkäri päätti tästä syystä vielä tarkastaa Helmin anaalirauhaset. Rauhaset oli kuitenkin kunnossa, eikä niissä ollut mitään tukosta tai muuta vikaa. Haju oli aika ankara. Helmi itsekin vähän ihmetteli, että mikäs tämä haju on. Oli se aikamoinen päätös tälle eläinlääkärikäynnille, mutta tulipahan tehtyä kokonaisvaltainen tarkastus.

Kun kaikki tutkimukset ja keskustelu oli saatu päätökseen, pääsi Helmikin vihdoin alas tarkastuspöydältä aulaan odottamaan lääkkeitä. Eläinlääkärikäynti tulikin yhteensä aika kalliiksi. Kun kaikki toimenpiteet ja lääkkeet lasketaan yhteen, tuli hinnaksi 290 euroa. Emme kuitenkaan ottaneet noin 26 euroa maksavaa Malaseb-shampoota, koska viime kerralta oli sitä vielä jäljellä. Haemme sitä sitten, kun aikaisempi purkki loppuu. Eli jos shampoo olisi vielä ollut hinnassa mukana, olisi hinta kivunnut yli 300 euron. Onneksi Helmillä on koiravakuutus. Nyt vain peukut pystyyn, että se korvaa tästä mahdollisimman ison osan. Tärkeintä on kuitenkin se, että Helmi parantuu ja voi hyvin. ♥

Helmi: "Huh huh. Olipa monipuolinen hoito. Korvien tonkimista, naaman
vääntelyä, varvasvälien manikyyri, raajojen hierontaa ja venyttelyä sekä
loppuhuipentumana anaalirauhasten tyhjennys."

2 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa tuo lääkärissä käynti. Meillä lisäksi vaivana kuivasilmäisyys, joten toiseen silmään laitetaan kolmea droppia 2x päivässä ja toiseen silmään yhtä 2x päivässä...Ja jotenkin olen jo todennut että furunkuloosista emme varmaan ikinä pääse kokonaan eroon. Se harmittaa että patit levisi leukaan nyt kesällä. Mutta mitäpä näiden takia ei tekisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että furunkuloosi on levinnyt myös leukaan. Yksi blogin lukija suositteli kokeilemaan Vetramil voidetta (hunajavoide) furunkuloosiin. Itse en ole vielä sitä kokeillut, mutta näiden hoitojen jälkeen sekin on kokeilulistalla. Lisäksi barffauskin auttaa monien koirien iho-ongelmiin. Eläinlääkärikin sitä sanoi. Helmikin syö välillä barffausruokaa, mutta en ole siihen täyspainoisesti ainakaan vielä siirtynyt, koska se laittaa Helmin vatsan niin kovalle. Kai siihen pitäisi totuttautua pikkuhiljaa. Saattaa olla, että päädytään eliminaatiodieettiin riippuen allergiatestien tuloksista, joita nyt odotellaan.
      Tsemppia sinne furunkuloosin ja kuivasilmäisyyden hoitoihin!

      Poista